maanantai 7. helmikuuta 2022

Mistä rehut tulevat Farmille?

Mitä Farmin eläimet syövät?

Tahko Farmin eläimet syövät heinää, ja lisärehuina kauraa tai ohraa. Eläimillemme annetaan jonkin verran myös ostorehua ruokinnan lisänä


Heinä

Kaikkien Farmin eläinten päärehu on säilöheinä.

Farmin heinän tuottaa heinänviljelijä Aarne Soininen Kangaslahdelta. Hän käyttää heinänviljelyssä paikallista ostosiementä. Heinäpellot kynnetään ja äestetään, niin ei tarvita runsasta rikkakasvien torjuntaa. Tarvittaessa heillä sitä joudutaan käyttämään, mutta harvoin ja vähäisissä määrin.

Säilöheinää kuluu Farmilla noin 70 isoa pyöröpaalia vuodessa. Heinän kulutus on keskimäärin 1-2 pyöröpaalia viikossa. Yhden pyöröpaalin paino on noin 350 – 400kg. Pyöröpaalit on ympäröity paalimuovilla, ja heinään on lisätty säilöntäainetta jotta se säilyy syötävänä pidempään. Farmilla on tarkoitus jossakin vaiheessa siirtyä käyttämään pienempiä heinäpaaleja, mutta toistaiseksi käytämme näitä isoja.

Paalit toimitetaan Farmille isoissa erissä (noin 20-30 paalia kerrallaan) kuorma-auto(i)lla. Tämä tapahtuu heinänviljelijän alihankkijan toimesta.

Hevoset saavat pihattotarhaansa kokonaisen paalin edellisen loputtua ja muille eläimille viedään säilöheinät kottikärryillä avatusta pyöröpaalista.


  
Vasemmalla säilöheinää paalissa, oikealla avattu paali. Kuva: Hanna Kraft (2021)


Kaura

Kauraa syövät Farmilla laamat, alpakat, possut, kanat sekä ankat.

Kaura viljellään ja käsitellään perinteisin menetelmin.

Farmille tuleva kaura ei ole luomua. Kaura on Perttu -lajiketta ja viljelijä ostaa itselleen vuosittain uuden erän kauranjyviä (sertifioituja). Kaura viljellään kynnettyyn ja äestettyyn peltoon keväällä. Kasvuaikana kaurapelto käsitellään kasvinsuojelu- ja kasvunsäädeaineilla (CCC).

Kauran kuljettaa Farmille viljelijä itse omalla kuorma-autollaan. Kaura on suursäkeissä, jotka painavat noin 500-1000kg/säkki. Farmilla kuluu kauraa kaksi suursäkillistä vuodessa.


Ohra

Ohraa Farmilla syövät ankat, kanat sekä possut.

Ohran viljelijällä on sekä luomu- että perinteisiä peltoja viljelyksessään. Ohra on lajikkeeltaan SW Mitjaa, Meliusta, Aukustia tai Harildia. Ohrapellot ovat talvella kasvipeitteiset. Keväällä ne muokataan (kynnetään ja äestetään) ennen kylvöä. Kasvukaudella viljelijä käyttää tavanomaisia menetelmiä rikkakasvien torjunnassa.

Ohran kuljetus Farmille tapahtuu viljelijän omalla peräkärryllä. Ohra on yleensä noin 600-700 kg:n suursäkissä. Farmilla ohraa kuluu noin yksi suursäkillinen vuodessa.


Ohra ja kaura säilytetään Farmilla suursäkeissä. Kuva: Hanna Kraft (2021)

 

Muut rehut

Farmin hevoset saavat säilöheinän lisäksi myös Mineral Plus -pellettiä ja suolaa. Alpakat saavat poropellettiä kauran lisäksi, ja ankoille ja kanoille annetaan kaura-ohraseoksen seassa mysliä ja kanankalkkia. Minipossut saavat ADE -vitamiinipellettejä aina aamuruoan yhteydessä. Kissoille ostetaan märkä- ja kuivaruokaa.

Nämä lisärehut ostetaan yleensä Nilsiän Hankkijalta. Niiden kulutus on säännöllistä, mutta melko vähäistä joten niitä ei osteta suuria määriä kerrallaan.

Heräsikö lisäkysymyksiä eläinten ruokinnasta? Kerro kommenteissa :)

Hevoset

Kaikki Farmin hevosista

Missä hevoset asuvat ja miten niitä Farmilla hoidetaan?

Farmilla on tällä hetkellä viisi hevosta - kaksi ponikokoista ja kolme suurempaa. Kaikki hevoset ovat asiakaskäytössä, eli niiden työ on olla ratsuina eri ikäisille ja tasoisille ratsastajille Farmin ratsastussafareilla ja talutusratsastuksissa.


Prinssi pihaton katoksessa. (Kuva: Hanna Kraft)

Farmin hevoset asuvat pihatossa, johon kuuluu pihattokatos ja pihattotarha. 

Katosta hevoset tarvitsevat tuulensuojaksi, ikävän sään suojaksi sekä kostealla kelillä makuupaikaksi. Meidän hevoset ovat aika sitkeitä eivätkä kovin paljoa vietä aikaa katoksessa, mutta tämä riippuu paljon hevosesta. Katos (noin 40m2) on avoin yhdeltä sivulta, ja sinne saa tarvittaessa kaksi ulkokarsinaa (eivät ole olleet juurikaan meillä käytössä, ei ole ollut tarvetta).

Katoksessa käytämme kuivikkeena olkea. Keräämme päivittäin katoksesta hevosten lannat pois. Kostea pissaolki ja muu hevosten jalkojen alla muussaantunut kuivike jää kuivan oljen seassa katokseen. Uutta olkea lisätään tämän "patjan" päälle aina tarvittaessa. Keväällä kun routa on sulanut, tyhjennämme pihattokatoksen kokonaan. Katos pestään ja desinfioidaan, ja kuivitetaan täysin uudella oljella.


Pihattokatoksen parhaita puolia <3 (Kuva: Hanna Kraft)

Meillä on todettu toimivaksi pihattotyyppinen talli, jossa hevoset ovat koko ajan ulkona ja saavat päättää itse milloin liikkuvat. Pihattotarha on noin 2500m2. Hevoset pääsevät vapaasti liikkumaan katokseen ja tarhaan, syömään ja juomaan. Kun hevoset saavat liikkua vapaasti, niillä esiintyy esimerkiksi aika vähän ikäviä tempauksia ratsastajien kanssa. Pihattotarha siivotaan katoksen lailla päivittäin hevosten lannasta.

Pihattotarhassa on hevosilla heinähäkki jonka luona ne viettävät eniten aikaa. Farmin hevoset saavat syödä heinää vapaasti, rajoittamatta. Ne ovat siksi kaikki vähän pullukoita... Olemme nähneet sen kuitenkin parempana vaihtoehtona kuin rajoitetun heinänsaannin, sillä syöminen on sekä tekemistä hevosille että niiden suolisto pysyy paremmassa kunnossa kun se ei ole ilman rehua liian kauaa. Farmin hevoset saavat rankempina sesonkikausina heinän lisäksi Hevosten Mineral Plus -kivennäispellettiä pienen määrän päivittäin. Pihattokatoksessa on hevosille nuoltavaksi suolakivi ja mineraaliämpäri. Muita rehuja nämä eivät sitten tarvitsekaan! Vettä hevoset saavat pihaton vesiautomaatista. Juomapaikka on eri paikassa kuin heinähäkki, jotta ruokailunkin yhteydessä hevoset saisivat liikettä.


Farmin hevoset hoidetaan heppahallissa. (Kuva: Hanna Kraft)


Varustehuoneesta löytyy mm. hevosten varusteet. (Kuva: Hanna Kraft)


Hevoset hoidetaan ja varustetaan heppahallissa, jonne on pääsy suoraan pihattokatoksesta. Heppahallin yhteydessä on lämmin varustehuone, josta löytyy kaikki hevosten ja ratsastajien tarvitsemat varusteet. Farmilla hevosten hoitaminen ja varustaminen tehdään yleensä ohjaajan toimesta tai vähintään ohjaajan valvonnassa.

Hevosten päivittäiseen hoitoon kuuluu niiden pihattotarhan ja katoksen siivoamisen lisäksi päivittäinen tarkistus. Se on helppo tehdä pihaton siivouksen yhteydessä, tai jos hevosella on ratsastuspäivä niin varustamisen yhteydessä. Hevoset tarkistetaan silmämääräisesti onko niille tullut haavoja tai muita vastaavia. Lisäksi katsotaan hevosta kokonaisuutena, onko se normaalia vaisumpi/vireämpi tai onko sen olemuksessa jotakin muuta normaalista poikkeavaa. 

Farmin hevoset harjataan aina ennen ratsastusta. Se tehdään siksi, että hevosten varusteiden alle ei jäisi likaa hankaamaan hevosen ihoa rikki. Farmin hevoset asuvat kaikki samassa paikassa ja kenelläkään ei ole ihosairauksia, niin niillä on yhteiset harjat. Joskus joku hevosista on saattanut pyöriä oikein mutaisessa paikassa, niin se sitten pestään kesäisin vesiletkulla tai talvella vedellä ja pesusienellä. Harjaaminen on myös hyvä tapa käydä hevosen ihon kunto kokonaisuudessaan läpi.


Silli hammaslääkärissä. (Kuva: Hanna Kraft)

Hevosille tehdään myös säännöllisesti suurempia hoitotoimenpiteitä. Eläinlääkäri käy noin puolen vuoden välein Farmilla. Hän raspaa hevosten hampaat ja huolehtii niiden rokottamisesta. Eläinlääkäriltä saamme myös matolääkkeet, jotka meidän hevosille annetaan yleensä alkutalvella kun maa on jäätynyt. Hevosemme myös kengitetään koska monet ratsastusreiteistämme ovat melko kovapohjaisia. Kengittäjä käy vuodenajasta riippuen joko kahdeksan tai kuuden viikon välein lyhentämässä hevosten kaviot ja laittamassa uudet hevosenkengät paikoilleen.


Hevosten esittely

Seuraavasta videosta näette lyhyen alkuesittelyn hevosistamme :)



 

Seuraavaksi sitten yksityiskohtaisempaa tietoa meidän polleista:


Prins Fra Pyhälä "Prinssi"
















Syntymäpäivä: 26.5.2009

Rotu: islanninhevonen

Koko: n.120cm

Luonne: Utelias ja ystävällinen. Omapäisyyttä löytyy myös, mutta nöyrtyy äkkiä. Sillin kaltainen nipistelijä välillä, mutta kunnioittaa kyllä ihmisen tilaa. Laiskahko ratsastaa. Joskus saa virtapiikkejä ja innostuu kunnolla :) Osaa kaikki askellajit hyvin. Islanninhevosaskellaji töltti löytyy.


Piispalan Tuisku "Tuisku"


                    










Syntymäpäivä: 16.6.2010

Rotu: suomenhevonen

Koko: n.160cm

Luonne: Herkkä ja superkiltti, melko rohkea. Energiaa löytyy tarvittaessa! Ravitaustainen, laukka vielä hyvin pitkää ja kovavauhtista.


Sippitili R "Silli"


                


















Syntymäpäivä: 8.7.2014

Rotu: suomenhevonen

Koko: n.150cm

Luonne:  Kovapäinen ja halutessaan energinen. Hieman epäkunnioittava jos sen antaa olla sellainen. Ärsyttävä leikkikaveri, kun lempipuuhaa on kaiken ottaminen suuhun... Sillissä on meillä vielä eniten tekemistä sen ratsun uralla. Käynti ja ravi sujuu melko hyvin, mutta laukkaamisessa on vielä tekemistä. Ravitaustainen.

Hovin Hurma "Hurma"


                


















Syntymäpäivä: 6.5.2010

Rotu: suomenhevonen

Koko: n.150cm

Luonne: Dramaattinen. Rohkea ja ystävällinen yleensä, mutta joskus tilanne vie hevosta eikä toisinpäin. Osaa melko hyvin kaikki askellajit. Ravitaustainen.

Mette Maj "Martta"


                


















Syntymäpäivä: 11.6.2010

Rotu: risteytysponi (arabi - orlov- connemara - vuonohevonen)

Koko: n. 120cm

Luonne: Ystävällinen. Välillä säikky mutta yleensä rauhallinen. Ei ole Farmin oma hevonen mutta on kaikessa Farmin toiminnassa mukana. Martalla on hyvä perusosaaminen ratsuhommissa.


Tässä oli lyhyt infopaketti meidän hevosista! Joku näistä voi olla sinun ratsusi, jos tulet joskus Farmille kokeilemaan ratsastusta :)

Kysy kommenteissa lisää, mikäli heräsi hevosista kysyttävää.


lauantai 12. kesäkuuta 2021

Miten Farmia on kehitetty ympäristöystävällisemmäksi?

Farmi on ollut mukana Tahkon alueen STF-hankkeessa (Sustainable Travel Finland) nyt vuoden verran. Farmille tehtiin hankkeen alussa alkukartoitus, jossa tarkasteltiin yrityksen lähtötilannetta. Mitä ekotekoja Farmilla oltiin jo tehty, ja mitä kehitettävää vielä olisi? Farmin alkutilanteesta voit lukea lisää aiemmista postauksista :)

Jokainen hankkeessa mukana oleva yritys käy läpi STF-polun, jonka avulla yritys voi kehittää ja seurata omaa kestävää toimintaansa. Polkuun kuuluu useita vaiheita:

Ensimmäinen vaihe, yrityksen ja henkilökunnan sitouttaminen, tapahtui jo viime kevään ja syksyn aikana kun Farmin väki allekirjoitti Kestävän matkailun sitoumuksen sekä teki oman yrityskohtaisen sopimuksen ympäristötoiminnan kehittämisestä. Toinen vaihe, Farmin nykytilanteen itsearviointi, toteutettiin Ekokompassi-ympäristöohjelman alkukartoituksen yhteydessä ja toteutimme myös toisen hieman laajemman itsearvioinnin STF-hankkeen kautta.  

Arvioinnin jälkeinen vaihe STF-polulla on yrityksen kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmaan yritys listaa toimenpiteitä, joita toteuttamalla yrityksestä tulee yhä vastuullisempi. Toimenpiteet voivat koskea niin ympäristöllistä, taloudellista kuin sosiaalistakin kehittämistä. Farmin kehittämissuunnitelmaan kuului yhtenä laajempana toimenpiteenä Ekokompassi-sertifikaatin hakeminen. Ekokompassi -sertifiointi viittaa ennen kaikkea hyvään ympäristötoimintaan. 

Farmi sai sertifikaatin toukokuussa 2021.

Ekokompassi-sertifiointi näyttää tältä. Kuva: Ekokompassi


Farmin Ekokompassi -sertifioinnin saamiseksi Farmi teki seuraavia toimenpiteitä:

Paransimme jätteiden kierrätystä Farmilla. Farmin työntekijöiden tiloihin laitettiin erilliskeräykset lasi-, metalli-, biojäte-, pahvi-, ja paperijätteelle. Puujätteelle, isommalle metalliromulle ja sekajätteelle Farmilla oli jo valmiiksi keräyspaikat. Farmille hankittiin myös oma komposti, jota hyödynnämme Farmin omassa käytössä. Farmille tehtiin oma jätehuoltosuunnitelma, jonka mukaan jätteiden kierrätys myös jatkossa tapahtuu. Kemikaalit ja muut erillään säilytettävät aineet saivat oman kaappinsa ja luetteloitiin.


Farmille hankittiin oma komposti. Kuva: Hanna Kraft (2021)

Farmille tehtiin pienet "puutarhapenkit", joissa ryhdytään viljelemään salaattia, porkkanaa ja hernettä. Lisäksi teemme viljapenkin, jossa kasvatamme neljää viljaa: ohraa, kauraa, ruista ja vehnää. Salaatit, porkkana ja herne syötetään Farmin eläimille kesän aikana, ja mikseivät ihmisetkin siitä sadosta osansa saisi! Viljapenkin avulla välitämme asiakkaillemme tietoa muun muassa viljan viljelystä ja Suomessa viljeltyjen viljakasvien ulkonäöstä kasvun eri vaiheissa.


Farmin vanhoihin kukkapenkkeihin tehtiin pienet kasvimaat. Kuva: Hanna Kraft (2021)


STF-Hanketyö jatkuu yhä Farmilla. Kun ympäristöasiat alkavat olla jo paremmalla mallilla, alamme työstämään yhä ahkerammin muun muassa yrityksemme sosiaalista vastuullisuutta.

Hyvää kesää kaikille lukijoillemme!






lauantai 7. marraskuuta 2020

Voiko maatila olla ympäristövastuullinen?


Tänä vuonna 2020 on Tahko Farmilla aloitettu tohinalla ympäristötyö.

Olemme lähteneet mukaan Sustainable Travel Finland -hankkeeseen sekä rakentamaan Farmille omaa ympäristösertifiointia: Ekokompassia. STF-hankkeesta ja Ekokompassista saat lisätietoa seuraavista linkeistä:

STF: STF Finland

Ekokompassi: Ekokompassi

Farmi on keväällä 2020 allekirjoittanut Kestävän matkailun sitoumuksen. Sitoumuksessa luvataan kehittää yrityksen toimintaa vastuullisemmaksi ja kestävämmäksi kaikilla vastuullisuuden osa-alueilla.

Tahko Farmin yrittäjät ovat myös yhdessä allekirjoittaneet sopimuksen, jossa sitoutuvat kehittämään omaa ja yrityksen toimintatapoja yhä vastuullisemmaksi.


Kehitämme Ekokompassi -sertifikaattia. Kuva: Ekokompassi


Farmilla on jo jonkin verran tehty töitä ympäristön eteen.

Eläinten lannat kerätään säännöllisesti eläinten tarhoista, jotta ravinteita joutuisi maahan mahdollisimman vähän ja eläintilat pysyisivät siisteinä. Lannat säilytetään isoissa konteissa. Täydet kontit viedään Tahkon lähikylälle Kinahmiin, jossa viljelijä laittaa lannan peltoon lannoitteeksi.

Ylimääräinen heinä- ja olkijäte laitetaan eri konttiin. Näiden konttien sisältö menee Tahkon Rinteille, rinteiden tasoitteeksi.

Jätevesi menee Farmin eläintiloista omaan sakokaivoon, joka tyhjennetään tarvittaessa. Sakokaivon sisältö kelpaa pelloille levitettäväksi. Farmin WC:t, keittiö ja muut sosiaalitilat on yhdistetty kaupunkin jätevesijärjestelmään.


Sinisiä kontteja täyttyy vuodessa noin 3 kpl. Kuva: Hanna Kraft


Farmilla on pyritty tehokkaaseen energiankäyttöön. Farmilla on pihassa liiketunnistimilla toimivat LED-valot. Muutenkin valoja pyritään pitämään päällä mahdollisimman vähän. Kesällä valoja ei tarvita juuri lainkaan. Vain muutamassa aitauksessa on sähkölanka käytössä.

Eläintila lämpiää talvella koneellisen ilmanvaihdon avulla. Osittain tilaa lämmittävät itse eläimet.

Veden kulutus Farmilla on suurta, mutta kustannuksia helpottaa se että eläinten vesi tulee suurimmalta osin lähteestä Tahkon rinteiltä.


Lähdevettä on ihana juoda. Kuva: Hanna Kraft


Vastuulliseen ympäristötoimintaan kuuluu myös ihan tavanomaiset jokaisen tehtävissä olevat toimenpiteet. Kerätään pihasta ja ympäristöstä roskat sekä pidetään tilat muuten siisteinä. Käyttämättömät koneet ja laitteet pidetään omissa varastoissaan.

Jätehuollossa Farmi on vielä lapsenkengissä. Tällä hetkellä Farmin talousjätteet ja heinäpaalien muovit menevät sekajätteeseen...

Jätehuoltoa Farmille ollaan kuitenkin kehittämässä hankkeen avustuksella! Olemme suunnitelleet oman kompostin hankkimista ja olemme tehneet muulle talousjätteelle jätehuoltosuunnitelman. Osittain pääsemme jo heti toteuttamaan suunnitelmaa, mutta osittain joudumme vielä odottelemaan Tahkon alueen jätehuollon kehittymistä isommassa mittakaavassa.

Farmilla käytetään hyvin vähän kemikaaleja, jotka kuormittaisivat ympäristöä. Muutamia kemikaaleja on: Farmin eläintiloissa käytetään desinfiointijauhetta, ja kärpästen torjunnassa kärpäsmyrkkyä. Lisäksi sosiaalitilojen siistinä pitämisessä käytetään siivousaineita. Näille aineille on Farmilla oma kaappinsa.



Eläimet arvostavat siistiä ympäristöä. Kuva: Hanna Kraft


STF- ja Ekokompassitoiminnassa Farmille tehdään kartoituksia, joiden perusteella huomataan ympäristötoiminnassa kehitettävät osa-alueet. Kartoituksissa nähdään muun muassa, mikä on Farmin energiankulutus, jätteen määrä ja hiilijalanjälki! Mielenkiinnolla odotamme, mitä tuloksia saamme nyt ja miten luvut muuttuvat tulevaisuudessa kun pystymme toimimaan vielä ympäristöystävällisemmin.





Vastuullisuustoiminta Tahko Farmilla - sosiaalinen vastuullisuus


Sosiaalisen vastuullisuuden piiriin kuuluu koko se yhteisö, jonka keskellä yritys toimii, muun muassa työntekijät, asiakkaat, yhteistyökumppanit, naapurit ja sijaintikunta. Sosiaalisesti vastuullinen yritys haluaa edistää muun muassa turvallisuutta, tasa-arvoa, terveyttä sekä koulutusta.


Sintin ja Prinssin hellyyshetki. Kuva: Riina Myöhänen

 

Asiakkaat ja heidän turvallisuutensa on Farmin sosiaalisen vastuullisuuden pääpainopiste.

Farmilla pyritään siihen, että jokaisen asiakkaan ohjaaminen on yksilöllistä ja asiakas kohdataan kasvotusten. Kaikkia Farmille tulevia asiakkaita ohjeistetaan toimimaan palveluissamme turvallisesti. Palveluiden riskeistä pyritään tiedottamaan niin suullisesti kuin kirjallisestikin (kts. esim. Farmin nettisivuilta palvelukohtaiset riskit ja ohjeet ratsastajille).

Eläinpihalla eläintilat on suunniteltu niin, että asiakkailla on mahdollisimman turvallista tutustua eläimiin. Aitausten välillä on helppo liikkua, myös lastenrattailla tai pyörätuolilla. Kulkuväylillä ei pidetä työvälineitä eikä mitään, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteita. Eläinpihan jokaisesta eläinlajista on omat ohjeistuksensa. Lisäksi myös eläinpihalla liikkumisesta ja käyttäytymisestä on ohjeistettu asiakasta erikseen.

Farmin tallissa on ohjeistettu ratsastusvarusteista sekä hevosen selkään nousemisesta. Lisäksi asiakkaalle on nähtävillä ohjeistukset tallitiloissa toimimiseen sekä varustehuoneessa että Farmin omilla nettisivuilla. 

Farmin kaikissa palveluissa käytetään palveluun kuuluvia varusteita, jotta asiakkaan olisi mahdollisimman turvallista kokeilla aktiviteettia. Aktiviteettia ohjaa aina sellainen ohjaaja, jolla on aktiviteetista kokemusta.

Asiakkailla on oikeus kertoa meille palautetta joko suoraan palvelun yhteydessä tai nettisivujemme kautta. Pyrimme toimimaan niin, että kaikilla asiakkailla iästä, koosta, sukupuolesta, rodusta, kansalaisuudesta tai terveydentilasta riippumatta olisi meillä mukava olla ja mahdollisuus juuri itselle sopivan palvelun saamiseen.


Pikku-Roti poseeraa kameralle. Kuva: Riina Myöhänen


Farmilla halutaan pitää huolta myös työntekijöistä.

Farmilla on töissä kolme yrittäjää: kaksi vakituista ja yksi osa-aikainen. Päävastuu Farmin toiminnasta, asiakaspalvelusta ja markkinoinnista on heillä. Kaikilla yrittäjistä on alalle soveltuva koulutus, josta on kerrottu asiakkaille Farmin nettisivuilla.

Sesonkeina mukana touhuissa on sesonkityötekijöitä ja/tai harjoittelijoita. He ovat Farmilla pääosin oppimassa. Harjoittelijoita Farmille tulee useilta eri oppilaitoksilta, muun muassa Ylä-Savon ammattiopisto, Hämeen Ammattikorkeakoulu ja Pohkoisen Keski-Suomen oppilaitoksilta on tullut Farmille harjoittelijoita. 

Tahko Farmi on vakuuttanut sekä yrittäjät että Farmilla sesonkiaikoina työssä olevat apurit. Työajat ovat työntekijöillä säännölliset, yrittäjilläkin siihen pyritään. Koska eläinten kanssa kuitenkin odottamattomia tilanteita voi sattua niin joskus yrittäjän päivä voi venyä normaalia pidemmäksi...

Työturvallisuuteen kiinnitetään Farmilla jatkuvasti huomiota, ja se on vahvasti sidoksissa myös asiakasturvallisuuteen. Työvarusteet ovat työhön soveltuvat ja suojaavat työtekijää. Työturvallisuuteen liittyvät myös ergonomiset seikat. Farmilla pyritään siihen, että työskentelyssä ei aina tarvitsisi käyttää ihmisvoimaa. Esimerkiksi heinäpaali viedään hevosille aina traktorilla, ja isommat tarhojen siivoukset ja kuivitukset tehdään traktoriavustuksella. Heinien kuljettamiseen käytetään kottikärryjä ja vedet lisätään vesiastioihin vesiletkun avulla.


Lammasterapiaa. Kuva: Riina Myöhänen


Ympäristö ja yhteisö ovat Farmille tärkeitä. Farmi toimii vuokratiloissa, jolloin yhteistyö vuokranantajan kanssa on merkittävää. Pyrimme pitämään hyvän huolen tiloistamme, joissa palveluita tuotamme. Vuokranantajan kanssa on sovittu yhteisistä toimintaperiaatteista, jotta yhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa.

Tahko Farmin kanssa tekevät yhteistyötä useat eri alan yrittäjät. Farmin ratsastusreitit kulkevat monenlaisilla eri pohjilla ja reiteillä, joiden käytöstä on erikseen sovittu reittien ylläpitäjien kanssa. Muun muassa kuopion kaupunki, paikallinen tienhoitokunta sekä Tahko Golf ovat näitä yhteistyökumppaneita. Reittien käyttöön kuuluu olennaisesti myös sen siisteydestä ja kunnosta huolehtiminen. Farmi on sopinut reittien haltijoiden kanssa, että hevosten jätökset siivotaan reiteiltä säännöllisesti, ja hevosten aiheuttamat vahingot korjataan.

Tahko Farmille tulee useista eri paikoista ruokia, joita asiakkaat saavat antaa eläimille. Leipiä tulee muun muassa Kuopion ruoka-avulta sekä Nilsiän Tokmannilta. Leipiä ja muita ylijääneitä elintarvikkeita Farmi saa myös K-Market Tahkon Tähdeltä sekä Sokos Hotel Tahkovuorelta. Eläinten pääasialliset rehut (heinä, kaura ja ohra) tulevat lähialueen viljelijöiltä. Satunnaisesti Farmin täytyy ostaa uusia varusteita hevosille tai uusia työvälineitä Farmille. Silloin käytämme muun muassa Nilsiän Hankkijan, Matkuksen Hööksin ja Kuopion Suitsisopin palveluita.


Teppo tuijottelee. Kuva: Riina Myöhänen


Paljon on Farmilla tehty töitä sosiaalisen vastuullisuuden parissa, mutta vielä meillä on paljon kehitettävää! Teemme mielellämme töitä yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa :)









perjantai 6. marraskuuta 2020

Eläinten hyvinvointi


Tahko Farmilla on paljon erilaisia kotieläimiä. Meillä on supisuomalaisia maatiaislajeja sekä muutama hieman vieraampi laji.


Eläintemme asuinolosuhteet:


Eläimemme saavat asustaa lajilleen mahdollisimman tyypillisissä olosuhteissa. 

Jokaisen eläimen tarhassa on aidat, joista näkee hyvin läpi, ja joihin eläimet tai ihmiset eivät vahingoita itseään. 

Tarhoissa on lisäksi tilavat kopit, joihin eläimet pääsevät huonoa säätä pakoon, tai piiloutumaan halutessaan. 

Talvella Farmin pienimmät eläimet pääsevät lämpimiin sisätiloihin, koska ne eivät pärjää ulkona pakkasella. Sisätiloissa niillä on tilavat häkit, joissa on myös oma koppi piiloutumista ja nukkumista varten. 

Kanoilla on omat orret joissa ne rakastavat tepastella ja nukkua, ankoilla on oma ihana tekolampi! 

Hevoset elävät ympäri vuoden ulkona pihatossa. Pihatossa on iso ulkoilutarha, jossa hevoset saavat purkaa energiaansa, sekä tilava suojakatos, jossa on pehmeä olkipatja nukkumista varten. 

Vuohet, lampaat, laamat ja alpakat ovat myöskin ympäri vuoden ulkona. Nämä isommat eläimet kasvattavat paksun talviturkin, joten pakkanen ei niiden menoa haittaa!


Amalia - alpakka poseeraa. Kuva: Riina Myöhänen


Eläintemme ruokailu:


Farmin eläimillä on aina raikasta vettä, sekä heinää tai rehua tarjolla. 

Hevosilla on oma iso heinäpaali pihatossaan, josta he voivat syödä pitkin päivää omaan tahtiinsa. 

Vuohilla, lampailla, alpakoilla, laamoilla ja kaneilla on omat heinähäkkinsä, josta myös he voivat nauttia ruokansa omaan tahtiinsa. 

Kanat ja ankat saavat omaa rehuansa jyväautomaateistaan, joita täytetään aina tarpeen tullen. 

Minipossujen ruokailua joudumme hieman rajoittamaan ettei niistä tulisi liian paksuja... Ruokimmekin niitä erikseen aina aamuisin ja iltaisin. 


Myös sinä pääset eläinpihan Omatoimisella Farmikierroksella hieman osallistumaan eläintemme ruokintaan! 


Pipsa ja Nöffi päiväunilla. Kuva: Riina Myöhänen


Eläintemme kaikki ruuat tulevat Farmille lähialueilta, yrityksiltä ja yksityisiltä! 


K-Market Tahkon Tähti, Break Sokos Hotel Tahkovuori sekä Kuopion ruokajakelu tuovat ylimääräisiä elintarvikkeita meille hyötykäyttöön.

Lisäksi eläinten päärehut kuten kaura, ohra ja heinät tulevat meille paikallisilta viljelijöiltä. 

Joskus joku lomalainenkin voi tuoda eläimillemme yllätyspaketin!

Vesi virtaa Farmillemme Tahkon rinteiltä. Se on puhdasta ja raikasta lähdevettä, jota eläimet saavat nauttia! Se on myös erittäin ekologista vettä, sillä se säästää Farmin vedenkäyttökustannuksia.


Halihetki. Kuva: Riina Myöhänen


Eläinlääkäri ja kengittäjä vierailevat Farmilla säännöllisesti


Eläimet tulevat joskus sairaaksi tai ne saavat vammoja. Sitä varten Farmille kutsutaan tarvittaessa päivystävä eläinlääkäri. Eläimille tehdyt toimenpiteet ja lääkkeet kirjataan ylös lääkekirjanpitoon.

Eläinlääkäri vierailee Farmilla myös tekemässä säännöllisiä toimenpiteitä, kuten rokottamassa eläimiä tai huolehtimassa eläinten hampaista. Nämä toimenpiteet tapahtuvat noin kaksi kertaa vuodessa.

Kengittäjä huolehtii Farmin hevosten kengityksestä. Hän käy Farmilla vuodenajasta riippuen joko kuuden tai kahdeksan viikon välein.   

perjantai 29. toukokuuta 2020

Farmin taidegalleria

Farmin taidegalleriaan kerätään kaikki piirustukset, joita ihanat Farmilla vierailijat ovat meille tehneet! Päivitämme tänne jatkuvasti uusimpia piirroksia.

Kiitos kaikille taiteilijoille!

Lempieläimeni Farmilla

Syksy - Talvi 2019/2020











































Kevät - kesä 2020































































Mistä rehut tulevat Farmille?

Mitä Farmin eläimet syövät? Tahko Farmin eläimet syövät heinää, ja lisärehuina kauraa tai ohraa. Eläimillemme annetaan jonkin verran myös os...